Levyarvostelu: Green Day – Father of all motherfuckers (2020)

Green Day on julkaissut viime kuussa isoisänpäivälevyn. Näin ainakin albumin nimi antaa ymmärtää. Levy on yhtyeen kolmastoista studioalbumi ja nopeasti kuunneltu läpi, sillä kokonaiskestoa sillä on vain hivenen yli 26 minuuttia.

Olen fanittanut Green Daytä siitä lähtien kun Basket case kantautui korviini. Dookie (1994) on edelleenkin Green Dayn parhaita albumeja, vaikka vuoden 2012 Uno! onkin Media Centerini laskujen mukaan yhden sadasosapisteen verran parempi kärkipaikalla.

Kuuntelen tätä arvostelua kirjoittaessa albumia samalla ihan ensimmäistä kertaa.

Green Day - Father of all motherfuckers

1. Father of All Motherfuckers
Levyn nimikkobiisi lähtee käyntiin lupaavan vauhdikkaasti, mutta en yhtään tykkää tuosta, että laulajan ääni on kierrätetty jonkin äänenmuuntimen läpi ja kuulostaa siksi lähinnä piipitykseltä. Itse biisikään ei sitten oikein lähde lentoon sellaisella tavalla, että tästä omilla soittolistoilla usein esiintyvää biisiä tulisi. 3/5

2. Fire, Ready, Aim
Reipastahtinen, perinteisen Green Dayn kuuloinen biisi, jonka taustataputukset kyllä tarttuvat. En muista olenko aiemmin kiinnittänyt huomiota koko asiaan, mutta syntikat soivat tässä taustalla. Onko muissa GD-biiseissä syntikoita? 4/5

3. Oh Yeah!
Tutun kuuloinen alku, olikos tämä nyt Gary Glitteria vai Joan Jettiä. Vihdoin laulajan ääni kuulostaa sellaiselta kun pitääkin. Kertsissä käy ilmi, että alun epäilyt olivat ihan paikallaan, sillä tämähän on Gary Glitterin Do you wanna touch me -biisi vuodelta 1973 tuotuna tähän päivään. Joan Jett coveroi biisin 1981 ja GD heti perään lähes 40 vuotta myöhemmin. 3/5

4. Meet Me on the Roof
Oho, onpa kevyt poppibiisi. Lallati lallaa ja pompoti pompiti. Tässä on ihan vähän sitä GD:n tuttua perustempoa, mutta jotenkin pintapuoliseksi hilipatipippaniksi tämä jää. Loppuosa on vielä tehty sellaiseksi, että tällä laulatetaan yleisöä keikoilla 100% varmuudella. 3/5

5. I Was a Teenage Teenager
“I don’t wanna freak you out but I can not lie”. Lupaavat lyriikat eivät kuitenkaan nosta biisiä lentoon vaan tämä jää tällaiseksi mellow-tyyppiseksi lauleskeluksi, jossa kysellää huumeiden perään. 3/5

6. Stab You in the Heart
Lähtee käyntiin kitarasoinnulla, käynnistyy lupaavan kuuloisesti vanhaksi rock n’ rolliksi… kunnes säveltäjän laiskuus paljastuu. Kertsi on selvästi kahden biisin yhdistelmä: Alun perin Chan Romeron julkaisema ja sittemmin Georgia Satellitesin kuuluistuuteen tuoma The hippy hippy shake ja Hurriganesin versio (alunperin Bo Diddleyn) Roadrunnerista. 4/5

7. Sugar Youth
Green Daymäinen intro ja reipas poljento. Tykkään tuosta efektistä missä joku soitin mykistetään kokonaan kesken biisin hetkeksi ja sitä tässä biisissä jonkin verran käytetään. Mukavan reipas rallattelu, mutta ei ihan kestosuosikkimateriaalia. 4/5

8. Junkies on a High
No huh, alun bassorummuista tulee mieleen räppi. Vaikka biisi ei missään nimessä (onneksi) olekaan räppiä, niin vähän tulee mieleen, että jotain sen tyyppistä on haettu. Biisi on hidastempoinen ja bassorumpu hakkaa taustalla. Tylsä GD:n biisiksi. 2/5

9. Take the Money and Crawl
Aluksi soitellaan ja vihellellään jossain varastohallin perällä hetki. Sitten rock n’ rolli käynnistyy, mutta liian monotonisesti. Ei yhtään tee mieli laulaa mukana, eikä sormet tai jalatkaan vispaa. Albumin täytebiisi on löytynyt. 2/5

10. Graffitia
Kiva kun ovat suomenkielisen sanan laittaaneet biisin nimeksi. Biisi kuulostaa kuitenkin enemmän Allsång på Skansen -tyyppiseltä yhteislaulubiisiltä kuin rokki-, saatikka punkkilevylle kuuluvalta teokselta. Jos tämä olisi millä tahansa muulla paikalla kuin albumin viimeisenä biisinä, tämä olisi ihan totaalisen turha. 2/5

Kun biisien arvosanoista lasketaan keskiarvo, muodostuu koko albumin arvosanaksi 3.00 joka oikeuttaa Green Dayn albumeiden top-listallani vasta sijalle yhdeksän (12 mahdollisesta). Olen pettynyt, mutta eihän tuossa aikaakaan mennyt puolta tuntia. Albumilta nousevat pääasiassa esiin vain muilta lainatut biisit, mikä saattaa kertoa joko siitä, että musiikintekijät ovat kyllästyneet tekemiseen tai että heillä ei enää ole uusia ideoita. Joko ex-punkkareilla raha painaa liikaa taskussa?

Albumin parhaat biisit löytyvät Jarkon Jukeboxi -soittolistalta Spotifystä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*